Riekot

Pohjois- Pirkanmaan riekot

 

Kautta aikain Pohjois-Pirkanmaan maisemaa ovat hallinneet laaja-alaisten nevojen, sekä pienempien soiden mosaiikkimainen verkosto. Eri asteiden vaihettumien aluekokonaisuudet ovat ylläpitäneet ja mahdollistaneet omaleimaisille, erilaisten suotyyppien eliöstöille otollisia elinympäristöjä. Yleisilmeeltään karut ja niukkaravinteiset keidas- ja aapasuot poikkeavat eteläisemmän suomen soista enimmäkseen alavina ja massiivisina rahkaturvelakeuksina ja toisaalta mosaiikkimaisista painanteista muodostuvina nevajuotteina. Maaston ominaispiirteet muistuttavat pohjoisemman suomen maisemaa luoden näin ollen puitteet "arktisemman" lajiston menestymiselle "Satakunnan lapissa".

Viime vuosikymmenien aikana radikaalin maankäytön seurauksena suot ja soille ominainen lajisto ovat ajautuneet ennennäkemättömään ahdinkoon. Aikanaan sotakorvauksiin perustuvat, laajamittaiset soiden ojitukset ovat jääneet valta-ajatuksena aina näihin päiviin asti pyrkimyksenä "metsittämisellä" puuntuotantoalan lisäämiseen. Satunnaisia soidensuojelualueita lukuun ottamatta valtaosa maamme soista on kuivatuksen seurauksena jonkinasteista joutomaata. Rahkaturveperäisillä nevoilla toimenpiteet voidaan jälkeenpäin katsoa vähintäänkin epäonnistuneiksi, tai ainakin turhiksi vertaamalla hyötyjä alue-ekologisiin haittoihin.

Suo- ja kosteikkohabitaatista riippuvaisen eliöstön kohtalonkysymykseksi koitui myöhemmin polttoturpeen louhinnasta aiheutuneet rasitteet. Tuotannollisesti suurimmat ja toisaalta monimuotoisuudeltaan arvosuot uhrattiin palvelemaan alati kasvavia energiatarpeita. Laajamittainen soiden kuivatus ja kuoriminen johti ympäristölainsäädännöllemme tunnistamattomaan, maanlaajuiseen katastrofiin. Vielä tänäkin päivänä kansallisaarteitamme murskataan elottomiksi aavikoiksi. Lyhytnäköisen ja kestämättömän maankäytön seurauksena suoluontomme jyrkkä alamäki ja uhanalaistumiskierre jatkuvat yhä jyrkkänä taantumana.

 

Linnusto

 

Linnuston kannalta katsoen ongelma on erityisen kärjistynyt. Turpeenlouhinnan seurauksesta johtuva soiden aavikoituminen ja hävitys on johtanut monen lintulajin osalta pakollisen uudelleenvalinnan eteen. Maasto-olosuhteiden muuttuessa soiden tyyppilajisto käytännössä evakuoituu sopeutumalla uusiin olosuhteisiin peltojen ja erilaisten puistojen asukeiksi.

Suoluontomme tila ja sen tulevaisuuteen vaikuttavat uhkatekijät ovat alueellamme yleinen huolenaihe. Ylä-Satakunnan ympäristöyhdistyksen tehtäväkenttä on kaventunut käytännössä miltei "yhden asian" liikkeeksi perustuen lähinnä ja ensisijaisesti turpeenlouhinnan, sekä siitä aiheutuvien ympäristöhaittojen julkituomiseksi ja ehkäisemiseksi. Työsarka tuntuu edelleenkin ylivoimaiselta.

Varsinainen kenttätyö aikanaan, ennen vuosituhannen vaihdetta alkoi alueellisesti uhanalaisen riekkokannan tarkastelulla määrällisesti ja suhteessa ympäristön soiden kuntoon. Riekon esiintymistä, (tai katoamista) voikin perustellusti pitää verrattomana indikaattorina soiden laatua, ennen kaikkea muutakin lajimääräistä kantokykyä määriteltäessä, koska riekon elin- ja toimeentulomahdollisuudet riippuvat lähes ehdoitta luonnontilaisten soiden kattavasta verkostosta. Turpeenkaivuun ja ojituksen seurauksena mm. riekot ovat eteläisimmästä suomesta hävinneet. Pohjois-Pirkanmaalla sinnittelee vielä varsin vakaa metsäriekkokanta "riekkopankeiksi" nimettyjen, toistaiseksi säilyneiden suojelualueiden ja muutamien turpeennostolta säästyneiden nevanurkkausten turvin.

 

Riekkokantojen seuranta ja kartoitus

 

Käytännössä riekkojen soidin- ja pesimäreviirien kartoitus tapahtui tiimityönä ääniatrappia käyttäen lintujen mahdollisilla esiintymisalueilla. Koska tarkkailualueemme (Kihniö, Pohjois-Parkano ja Karvian itäisimmät osat) soista ja turvemaista valtaosa on kärsinyt ojituksen seurauksista, oli kohdevalinnat suhteellisen helppoa laatia karttatietoja tutkimalla. Merkillepantavin seikka ilmeni välittömästi potentiaalisten kohteiden vähäisyytenä. Toisaalta lähestulkoon kaikki kriteerit täyttävät alueet ilmenivät asutuiksi. Maastotarkistukset suoritettiin maaliskuun loppupuolella, riekkojen talviparvien hajottua ja parien vallattua soidinreviirinsä, aina vapuntienoille kestävillä aikajaksoilla. Kohteemme tuli alussa käsittämään kymmenkunta suota, joista vuosittain vertailemalla analysoimme lintukantojen vaihtelua sekä paikkauskollisuutta.

Tarkkailujakson alkupuolella vuosituhannen vaihteessa metsäkanojen väkätys sammui muutamilta harvoilta eteläisimmän suomen reviireiltä. Viimeisimmät eristyksiin ajautuneet populaatiot hiipuivat sopivien elinalueiden tuhoutumisen ja/tai sukusiitoksen aiheuttamaan geeniperimän heikkenemiseen.

 

Soiden ennallistaminen

 

Vuonna 2000 ryhdyimme kokeellisesti erilaisiin soidenkunnostushankkeisiin riekkokantamme ja kärsineen suoluontomme elvyttämiseksi. Riistahallinnon rahoituksen turvin ensimmäiset kunnostuskokeilut kohdensimme metsäntutkimuslaitoksen maille, kartoittamiemme alueiden tuntumaan. Koska riekkojen siirtymämatkat ovat varsin rajallisia, (n.4-5km) pyrimme aikaansaamaan kattavaa "linkitystä" vahvimpien esiintymien välille.

Karvian Lylynnevan kunnostus osoittautui onnistuneeksi tullen välittömästi asutuksi. Parinkymmenen hehtaarin koeala tuli näin ratkaisemaan kahden riekkopariskunnan asumisongelmat. Sopu salli sijaa, vaikkakin reviirien koko etelän metsäriekolla kattaa n. 500-700m alueen, josta avoimen nevaosuuden on katettava n. 2/3 rämemäisten reunaosuuksien toimiessa suojapaikkana ja myöhemmin ns. poikaslaitumena.

Riekon levinneisyyden eteläraja oli ehtinyt vetäytyä aina Seitsemisen kansallispuiston korkeudelle Kuruun. Hätäapuna siirtämämme riekkomammakaan ei kyennyt pelastamaan Hämeenkyrön hiipuvaa riekkotilannetta.

Saimme hajanaisten rahoituskanavien avulla luotua lisäreviireitä kunnostamalla toisenkin kohteen Karvian ja Parkanon rajamaille. Keväisissä laskennoissa ennallistusalueet ovat vuosittain asuttuja, eli reviireiksi hyväksyttyjä pesimämaastoja.

Riekkoprojektillemme varsin sopivaan ajankohtaan Metsähallitus julisti riistan elinympäristöjen aktiivinen hoito-(REAH)ohjelman, jolla nimensä mukaan metsästyslupakorttivarat ohjattaisiin erinäisiin riistan elinympäristöjen parantamishankkeisiin. Se loi puitteet ja mahdollisuuden kehittää yhteistyötä paitsi luonnon moninaiskäyttönäkökohdan, että riistanhoidollisten velvoitteiden nojalla ja sopi ikään kuin valmiiksi räätälöitynä palvelemaan akuuttia tarvettamme avuksi riekkosoiden jälleenrakentamiseksi.

Keskinäisen sopimuksen mukaisesti Metsähallituksen valtuuttamana ryhdyimme valitsemaan sopivia kohteita kunnostusprojekteihin. Kartan perusteella ja maastokäynnein tarkastamalla avun tarpeessa itkeviä ojikoita löytyikin varsin helposti. Kantarakenteen vahvistamiseksi laadimme verkostoa riekkopankkeja silmälläpitäen taloudellisen hyödyn ja käytössä olevien resurssien maksimoimiseksi.

2007–08 saimme luoduksi useita uusia reviirejä saattamalla soita "uusiokäyttöön". Kohteesta riippuen kokeilussa sovellettiin eri toimenpidemalleja. Pääsääntöisesti toimenkuvana oli kuitenkin ojien tukkiminen sekä liikapuuston raivaus. Ns. "poikaslaidunkokeilukin" antoi lupaavia tuloksia. Tämän menetelmän perusajatuksena on ensisijaisesti untuvikoille vaarallisten ojien tukkiminen reviirien reuna-alueilta(avonaiset ns. piiriojat ja läheiset kangasmaastot).

Metsähallituksen ansiokkaan toiminnan kannustamana Pirkanmaan Metsäkeskus, joka myös on ollut soiden "turhista" ojituksista vastuullinen - ryhtyi riekkosoidemme kunnostusurakointiin yksityisomisteisille maille aiheutetun vahingon korjaamiseksi. Ensimmäisestä projektista selvittiin luonnonsuojelurahaston ja paikallisen talkooväen avustamana. Asenneilmapiirin muutos ja aito huoli suoluonnostamme ilmenee myös yksityismaanomistajien keskuudessa. Puolisentusinaa suota odottaa käsittelyä ja likimain saman verran yksityissoita on viime vuosina palautettu ennalleen. Soiden tarkoitusta ja itseisarvoa aletaan ainakin jossain määrin yleisemminkin ymmärtää.

 

Riekkoreitin suunnittelu

 

Vuonna 2010 ryhdyimme yksissä tuumin Pirkanmaan luonnonsuojelupiirin ja Virtain luonnonsuojeluyhdistyksen kumppanuudella virittelemään asian tiimoilta laajempaa suunnitelmaa. Eteläisimpien, eriytyvien esiintymien ja ennen kaikkea Seitsemisen kansallispuiston metsäriekkojen pelastusyritykseksi. Perusajatuksena oli tarkoituksena pyrkiä luomaan sikäläisiin reviireihin toimiva reittiyhteys Aurejärven länsipuolelle asemoidulla käytävämallilla. Vertailemalla todennettuja poikuehavaintoja sekä ns. talviparvien sijaintihavaintoja suhteessa paikallisiin soihin saimme muodostettua kokonaisvaltaisen käsityksen riekkojen esiintymisalueista ja toisaalta linnuttomien soiden kunnostustarpeesta kattavan linkityksen aikaansaamiseksi.  Ainakin teoriassa ja saatujen kokemustenkin valossa riekkopankkimme voisivat toimia elvyttävänä tekijänä porrastaen siirtymämahdollisuuksia lintujen ikiaikaisille elinalueille.  Ennakko-odotuksista poiketen suorittamissamme reviirikartoituksissa linjalta löytyikin useampia, ahtaita yhden parin reviireitä edesauttaen huomattavasti kohdevalintojen määrittelyä sekä tiheystarvetta.

 Koettelimme "riekkoreitti"-nimikkeellä ristityn suunnitelmamme uskottavuutta aluksi Pirkanmaan vaihemaakuntakaavan kuulemis- ja osakastilaisuudessa. Asiastamme vakuuttuneena esittelin valmiiksi hiotun suunnitelmaluonnoksen metsähallituksen eräsuunnitteluportaaseen. Ymmärrettävästi riistalajistoon kuuluvan riekon elinympäristökysymyksiin suhtauduttiinkin varsin myötämielisesti varaamalla metsästyslupamyyntituloista "remonttirahoja" hankkeen alkuun saattamiseksi. Tällä hetkellä muutamien kohteiden raivaustöitä ollaan urakoimassa paikallisten metsästysseurojen ja luontoväen toteutettaviksi.

Rahoitusmahdollisuuksien salliessa "riekkoreittiä" on tarkoitus jatkossa soveltaa myös Aurejärven itäpuolitse Virtain, Vaskuun ja Vaskiveden harvojen riekkoesiintymien kautta omille populaatioillemme.

Menneen kevään alustavien reviirikartoitusten yhteydessä törmäsimme maasto-olosuhteissa huomionarvoiseen seikkaan. Sikäläisestä suotyypistä osa eroaa riekkojen kannalta katsoen olennaisesti oman alueen "suomaista". Merkillepantavaa on ennen kaikkea lajille sopivan talviravinnon niukkuus, mikä selittänee riekkojen puuttumisen useilta silmämääräisesti arvioiden kelvollisilta soidin- ja pesimäalueilta. Koivun, vaivaiskoivun ja pajun vähäisyys yleisesti sopivilla ennallistuskohteilla saattaa työn varsin haastavaksi ja kyseenalaiseksi, ellei peräti mahdottomaksi ainakin riekon palauttamisen kannalta.

Talviparvien hajottua maaliskuussa linnut siirtyvät valtaamilleen soidin- ja pesimäreviireilleen, joten talvisten olosuhteiden vallitessa lumen päällisen ravinnon saatavuus on elinehto lintujen selviämiselle kevätkuukausista aina pesintäjaksolle asti. Ongelman laajuutta ja ratkaisua on tarkoitus vastaisuudessa selvittää rajallisten resurssien ohjaamiseksi asialle otollisimpiin kohteisiin.

Oikuttelevat keväät ja aikajaksolle osuneet vähälumiset talvet eivät yllättäen vertailuissa vaikuttaneetkaan parimääriin eikä asuttuihin reviirien määrään. Mitä ilmeisimmin ns. kantaparien poikastuotto, eli reviirittömien, nuorten yksilöiden siirtymäpaineet korvasivat mahdolliset petotappiot ja muut talven aikana aiheutuneet menetykset.

Vähäinenkin lumipeite maastossa osoittautui turvaamaan suhteellisen vakaan pesimäkannan menestymisen reviirien asuttamiseksi.  Onneksemme lupamyynnistä kertyneet tulot ja eräsuunnittelijan positiivinen asenne asialle tukivat hankettamme. Käytännön "työt" aloitimme kattavilla reviirikartoituksilla tulevilla toimenpidealueilla. Tuloksia tullaan vuosittain vertailemaan remontin päätyttyä, kuten muillakin kohteilla. Näillä näkymin puuston raivaustyöt tullaan urakoimaan paikallisen metsästysseuran tehtäväksi. Nähtäväksi jää edesauttaako määrätietoisesti laadittu soiden linkitysketju lintukantojen vahvistusta.

 

Tulevaisuuden näkymiä ja uhkakuvia

 

Kanalintukantojemme runsaudessa yleisesti esiintyvällä syklisyydellä ei ole todettu merkittävää vaikutusta vertailualueiden riekkokantoihin. Keväisissä katsannoissa todennettujen parien määrä ja menestyminen on jatkunut yllättävänkin vakaana. Soidensuojelualueiden populaatiot mukaan lukien kontrollialueella on pesinyt vakinaisesti yhteensä noin 100–150 riekkoparia, joista kevätlaskennoissa todennettuja, yleensä pesintään johtavia noin 60.

Täkäläisten lintukantojen vahvuudessa jyrkkien suhdannevaikutusten seuraukset voisivatkin koitua varsin kohtalokkaiksi. Asuttujen soiden säästäminen ja uuden elintilan luominen riekkojen säilymiseksi on avainkysymys. Loputon kilpajuoksu arvosoiden puolesta jatkuu. Metsähallitus ja metsäkeskukset ovatkin tunnustamassa nöyrästi vanhoja virheitään, joita pyrkivät nyt, ainakin osittain teoin korjaamaan soiden kunnostamishankkein. Sen sijaan turveteollisuutta vastuu ei tunnu painavan vaikkakin alan toiminnasta aiheutuvien vahinkojen laajuus ja mittakaava on monikymmenkertainen metsäsektorin vastaaviin verrattuna. Arvokkaille lintusoillemme haetaan edelleen turpeennostolupia, röyhkeällä kyynärpäätaktiikalla jopa ennallistettavien soiden välittömään yhteyteen.

Paikkakunnalta on kartoitusten yhteydessä kerätty runsain määrin dna-näyteaineistoa, mikä on tarkoitus saattaa analysoitavaksi mahdollisten riekon alalaji- tai rotukysymysten toteamiseksi verrattuna pohjoisemman linnuston geenirakenteisiin. Eroavaisuudella saattaisi löytyä tartuntapintaa tiukemman uhanalaisluokituksen kautta tehokkaampiin suojelupykäliin taistelussa soiden suojelemiseksi turpeenlouhinnalta.

 

Ilmastonmuutoksen vaikutukset

 

Lumipeite toimii vaihtopukuisen metsäkanan henkivakuutuksena. Menneen talven sääolosuhteet vaikuttivat monella tapaa lintujen soidinaikaiseen aktiivisuuteen. Mitä ilmeisimmin vaimean ja varovaisen soidinvireen syynä oli läpi talven lumettomana pysyneet suot. Epätyypillisissä suojamaastoissa värjöttelevillä linnuilla esiintyi poikkeavaa aggressiivisuutta ja häiriökäyttäytymistä, jopa siinä määrin että jouduin siirtämään erään mökkiläisiä terrorisoivan koirasriekon lajityypillisimmille taistelutantereille.

Mustan talven seuraukset ja hävikki näkyivät selkeästi soidinmaastojen autioitumisina. Keväthuumaan selvisi vain noin puolet vakinaisista reviirinhaltijoista. Lumettomien talvien ja soiden hävittämisen seurauksena ahdinkoon ajautuneella metsäriekolla jatkuu kuukkelimaisen tuttu tarina kotinurkiltamme lapin linnuksi.

 

Ilpo Lahtinen

 0458796706

 

 

 

RIEKKOSOIDEN ENNALLISTAMINEN KARVIA-PARKANO-KIHNIÖ-ALUEELLA

TOTEUTUNEET ENNALLISTAMISKOHTEET:

1.  Lylynneva, Karvia Alkkia, Metla 2004                                                       20 ha

2. Hautakankaanneva, Karvia Alkkia, Metla 2004                                           20 ha

3. Teerineva, Parkano Kuivasjärvi, yksityinen, Jukka Jylhä, Metsäkeskus 2007   24 ha

4. Iso-Ristineva, Kihniö Ratikylä, Metsähallitus 2007                                      74 ha

5. Sompaneva, "poikuelaidun", Parkano Kuivasjärvi, Metsähallitus 2008           14 ha

6. Läämänneva, "poikuelaidun", Kuru Kallio, Metsähallitus 2008                      4 ha

7. Torvikallionneva, Parkano Alkkia, Metsähallitus 2009                                  14 ha

8. Mekkoneva, Ikaalinen Vahojärvi, Metsähallitus 2008                                   19 ha

9. Pitkäneva, Ikaalinen Vahojärvi, Metsähallitus 2008                                      6 ha

10. Siloneva, Parkano Kuivasjärvi, yksityinen, Metsäkeskus 2013                     8 ha

11. Liesineva, Parkano Kuivasjärvi, yksityinen, Metsäkeskus 2013                   13 ha

12. Niinineva, Parkano Lapinneva, yksityinen, Metsäkeskus 2013                    11 ha

 

SUUNNITTEILLA/TEKEILLÄ

13. Hakojärvi, Parkano Linnankylä, Metsähallitus 2013                                    17 ha

14. Isoneva (eteläosa), Parkano Linnankylä, Metsähallitus 2013                        8 ha

15. Vähä Saarineva, Parkano Linnankylä, Metsähallitus 2013                          xx ha

16. Hangasneva, Parkano Kuivasjärvi, Metsähallitus, valmis suunnitelma, odottaa rahoitusta

17. Vuorenneva, Parkano Kuivasjärvi, yksityinen, lupa maanomistajilta (kolme), ei valmista suunnitelmaa

18. Myllyniemi, Parkano Kuivasjärvi, yksityinen, lupa maanomistajalta(?), ei suunnitelmaa

19. Kirvesniemenneva, Parkano Kuivasjärvi, yksityinen, lupa maanomistajalta , ei suunnitelmaa

20. Metla Häädetjärvi, Parkano, valmis suunnitelma, toteutus alkanut - loppuun n.v.2015 (Valk.keidas)

21. Metla Häädetjärvi, Parkano, valmis suunnitelma, toteutus alkanut - loppuun n.v.2015 (Kiimakeidas 1)

22. Metla Häädetjärvi, Parkano, valmis suunnitelma, toteutus alkanut - loppuun n.v.2015 (Kiimakeidas 2)

23. Sarvineva, Kihniö Ratikylä, yksityinen (turpeennotosuunn. ulkopuolella), alustavasti keskusteltu/sovittu

24. Susilammenneva, Ikaalinen Vahojärvi, Metsähallitus, ei valmista suunnitelmaa

25. Peurasalmenneva, Parkano Vuorijärvi, Metsähallitus, ei valmista suunnitelmaa

26. Lapioneva, Kuru Kallio, yksityinen, maanomistaja ilmoittanut halukkuudesta

 

HUOM!

Ennallistusalojen koot ovat toisinaan tulkinnallisia todellisen kunnostusalan muodostuessa huomattavasti laajemmaksi. Ilmoitetut pinta-alat käsittävät varsinaisia toimenpidealueita (reuna-alueiden raivuu ja ojien tukkiminen). Vedenpinnan nousun vaikutus kohdistuu koko suon aluekokonaisuuteen.

 

RIEKKO- SUON LINTU

 

Kuvat: Ilpo Lahtinen

Diasarja avautuu  otsikon linkistä SlideShare-sivustolle

PDF-tiedostoRiekko suon lintu_ Ilpo Lahtinen.pdf (8.3 MB)
Ilpo Lahtisen diaesitys Riekko suon lintu pdf-tallenteena.
PDF-tiedostoOte Louhinevaa koskevasta muistutuksesta.pdf (13 kB)
Sydänmaannevan laajentamista koskevan muistutuksen ote : Louhinevan linnusto