Riekko

Riekon ja soiden puolesta

Riekko on kanalintujemme aatelia. Se elää etupäässä soilla, erityisesti avoimilla nevoilla. Riekko on elänyt koko Suomessa, mutta 1900-luvulla sen levinneisyysalue alkoi supistua etelästä, kun soiden käyttö lisääntyi voimakkaasti. Etelä-Suomessa riekon elinympäristöjä on hävitetty mittavilla ojituksilla. Viime vuosina lajin suurimmaksi uhaksi on noussut energiaturpeen kaivu.

Riekko on indikaattorilaji: siellä missä riekko elää, on todennäköisesti muutakin suojelunarvoista suoluontoa. Suomen ympäristökeskuksen arvion (2008) mukaan lähes kaikki eteläsuomalaiset suotyypit ovat uhanalaisia tai silmälläpidettäviä. Suot tarvitsevat siis tehokkaita suojelutoimia.

Luoteis- ja Pohjois-Pirkanmaa ovat tärkeässä asemassa, jos riekko halutaan säilyttää Etelä-Suomen lajistossa. Parkanon, Kihniön ja Virtain seudulla on vielä kohtalaisen elinvoimainen riekkokanta. Turpeennoston levittäminen yhä uusille soille kuitenkin kaventaa riekon elinmahdollisuuksia jatkuvasti.

Samaan aikaan suoluonnon suojelu vaatii Pirkanmaallakin ennallistamista. Esimerkiksi juuri Parkanossa riekkosoita on ennallistettu valtion varoin.

KOLMAS LINTUATLAS PALJASTAA, ETTÄ RIEKKO ON KATOAMASSA KOKONAAN ETELÄISESTÄ SUOMESTA

 

Riekon levinneisyys on supistunut jo pitkään, ja kolmas atlas paljastaa huolestuttavan taantuman jatkuvan edelleen. Laji on käytännössä katoamassa kokonaan eteläisestä Suomesta. Yhdistettyyn 1970- ja 80-luvun atlakseen verrattuna sen esiintyminen on muuttunut selkeästi harvemmaksi myös Väli-Suomessa sekä Etelä-Lapissa. Parhaiten riekko on säilynyt pohjoisimmassa Suomessa.

Kuvia: lintukuva.fi, ääniäkin!