SUOT elinympäristöinä

 

VAIN 4% ALKUPERÄISESTÄ SUOLUONNOSTA JÄLJELLÄ

 

Pirkanmaan suoluonnon tila- selvitys ladattavissa kokonaisuudessaan linkistä. Pdf- tiedosto.

SELVITYKSEN KESKEISIÄ HUOMIOITA

 

Pirkanmaan suoluonto on muuttunut merkittävästi ihmistoiminnan vaikutuksesta. Lähes 80 % nykyisestä turvemaiden kokonaispinta-alasta on ojitettu metsänkasvatusta varten. Tätä ennen  jo arviolta 20 % suoalasta on hävinnyt lähinnä pellonraivauksen takia.

Ojittamattomien soiden osuus alkuperäisestä suopinta-alasta arvioidaan olevan alle 20 %.

Käytettyjen aineistojen perusteella 4 % (10 000 ha) Pirkanmaan alkuperäisestä
suopinta-alasta on nykyisin luonnontilassa.

Soiden laajamittainen maankäyttö on johtanut siihen, että kaikki Etelä-Suomessa esiintyvät luonnontilaiset
suoyhdistymätyypit ovat joko uhanalaisia tai silmälläpidettäviä (Raunio ym. 2008a).

Turpeenoton arvioidaan vaikuttaneen eniten Etelä-Suomen keidassoihin ja keskiboreaalisiin aapasoihin, ja se todennäköisesti uhkaa myös tulevaisuudessa varsinkin kilpi-, vietto- ja rahkakeitaita sekä keskiboreaalisia aapasoita (Raunio ym. 2008a). Nämä ovat vaarantuneiksi luokiteltuja lukuun ottamatta kilpikeitaita, jotka ovat silmälläpidettäviä.

Suolajien taantumisen ja uhanalaistumisen taustalla ovat soiden käyttömuodot, jotka joko tuhoavat
koko elinympäristön tai muuttavat suoekosysteemin ekologisia perustoimintoja niin paljon,
että luonnontilaiseen suoympäristöön sopeutuneet lajit taantuvat tai häviävät kokonaan (Aapala
2001a). Uhanalaistuneita suolajeja on kaikissa lajiryhmissä ja kaikentyyppisillä soilla – myös
yleisinä pidetyillä karuilla soilla (Aapala 2001a).

Etelä-Suomessa soiden pirstoutuminen on ollut merkittävä lajistollisiin muutoksiin johtanut tekijä
(Raunio ym. 2008a). Aapalan ja Lindholmin (1999) mukaan varsinkin monimuotoisuuden kannalta
tärkeät luonnontilaiset soiden ja metsien vaihettumisvyöhykkeet ovat harvinaistuneet, ja sama
koskee niillä esiintyvää lajistoa. Suolajiston alueellinen uhanalaistuminen onkin ollut voimakasta
erityisesti Etelä-Suomessa (Aapala 2001b). Nykyinen ojittamattomien soiden verkosto ei kykene
pitkällä aikavälillä ylläpitämään kaikkien suolajien elinvoimaisia populaatioita (Kallio & Aapala
2001).

Uhanalaisia ja silmälläpidettäviä suolajeja on yhteensä 217, joista 123 lajia esiintyy ensisijaisesti
soilla ja loput toissijaisesti (Rassi ym. 2001). Mukana on eniten vaateliasta letto-, lähteikkö- ja
korpilajistoa. Lettojen ja lähteikköjen uhanalaiset ovat lehtisammalia ja putkilokasveja, korpien
lajit ovat pääasiassa maksasammalia ja jäkäliä .
Rämeet ovat tärkeä elinympäristö monelle Suomessa uhanalaistuneelle hyönteiselle, esimerkiksi
useille perhoslajeille (Rassi ym. 2001, Raunio ym. 2008a).
 

Monien suolintujen kantojen on todettu viime aikoina taantuneen  ja yhtenä syynä kehitykseen voidaan pitää suoluonnossa tapahtuneita muutoksia (Raunio ym. 2008a). Esimerkiksi Etelä-Suomen riekkokannat ovat taantuneet selvästi, samoin liron (Virkkala & Rajasärkkä 2001). Monimuotoisen suolinnuston esiintyminen vaatii laajoja keidas-, aapa- ja palsasoita.

Pirkanmaan pohjoisosien suot ovat tärkeitä riekon eteläisimpinä esiintymisalueina.
Suolintujen elinvoimaisten populaatioiden säilyttämisessä Suomella on keskeinen
asema, sillä huomattava osa EU:n suolintujen kannoista pesii maassamme (Virkkala & Rajasärkkä
2001).


Myös yleisemmät suolajit ovat taantuneet (Reinikainen ym. 2000, Raunio ym. 2008a).

Suojelualueilla on luonnontilaista suota alle kolme prosenttia Pirkanmaan alkuperäisestä kokonaissuoalasta (Sallantaus 1998, Ihalainen 2008).

Suojelualueiden ulkopuolelle jäävien luonnontilaisten soiden osuus kaikista soista on Etelä-
Suomessa 23 % (
Aapala & Lindholm 1995). Myös Pirkanmaalla, jossa luonnontilaisten soiden
osuus oli hyvin alhainen (5 % turvemaa-alasta, Ihalainen 2008), suojelualueiden ulkopuolelle sijoittuu
merkittävä osa luonnontilaisista soista.
Suojelualueiden ulkopuolisen ympäristön tila on merkittävä tekijä myös suojellun suoluonnon
säilymiselle.

Suojeltujen soiden tilaa heikentävät suojelualueeseen rajoittuvien valuma-alueen osien ojitukset sekä muu ympäristön maankäyttö (Raunio ym. 2008a). Pirkanmaalla esimerkkinä tästä on Kihniön Pohjoisneva (Pohjasneva), jolla suon valumaalueen vedet on johdettu ojituksin suojellun suon ohitse (ks. kuva 25). Pienet suojelualueet, kuten letot ja rehevät korvet, ovat erityisen haavoittuvia ympäristössä tapahtuville muutoksille (Raunio ym. 2008a).

Luontotyyppien uhanalaisuusarvioinnissa (Raunio ym. 2008a) todetaan, että suoluontomme tila
on heikentynyt enemmän kuin yleisesti on ajateltu. Muutos on ollut suurinta Etelä-Suomessa aina
Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun korkeudelle asti. Suoluonnon tilan parantamiseen ja suojeluun
tulisi kiinnittää tällä alueella erityistä huomiota.


Jatkossa tulee kiinnittää enemmän huomiotasuotyyppien laadun parantamiseen ja määrän säilyttämiseen tai lisäämiseen, uhanalaistuneisiin suotyyppeihin ja suotiedon lisäämiseen. Tärkeänä pidetään myös laajojen hydrologisten suokokonaisuuksien, suoyhdistymien suojelua ja näiden tilan huomioimista (Raunio ym. 2008a).

Soidensuojeluverkosto on liian harva ylläpitääkseen suoeliöstön suotuisaa suojelutasoa. Suotuisa suojelutaso on luonnonsuojelulaissa (5 §) määritelty eliölajin kannalta tilanteeksi, jossa laji pystyy pitkällä aikavälillä säilymään elinvoimaisena luontaisissa elinympäristöissään.

Näin ollen vielä jäljellä olevat luonnontilaiset tai niiden kaltaiset suot tai suolaikut ovat tärkeitä soidensuojeluverkoston tukialueita. Niiden säilyminen riippuu paljolti suojelualueiden ulkopuolisen maankäytön suunnittelusta sekä soiden luonnonvarojen käytöstä (Raunio ym. 2008a). Uhanalaisuusarvioinnin raportissa painotetaan, että suoluonnon tilan parantamiseksi on tärkeää suunnitella tarkoin, minkälaisille kohteille turvemaiden maankäyttö (etenkin kunnostusojitus ja turpeennosto) suunnataan.

Huomattava puute Pirkanmaan suoluonnossa on ehjien suokokonaisuuksien vähyys (Sallantaus
1998). Kuten luontotyyppien uhanalaisuusarvioinnissa (Raunio ym. 2008a) todetaan, harvinaistuneiden laajojen suokokonaisuuksien tilaan ja suojeluun on kiinnitettävä erityistä huomiota. Tämä koskee myös Pirkanmaata, jossa suojelualueiden ulkopuolella on vain muutamia laajoja ojittamattomia suokokonaisuuksia.

Pirkanmaa on soiden ennallistamisen pioneerialueita ja ennallistettujen soiden pinta-ala kaikista
suojelluista soista on merkittävä. Ensimmäiset ojat tukittiin Seitsemisen kansallispuistossa
1980-luvun lopulla. Puiston ennallistamistoimet on saatu pääosin tehtyä, ja nykyisin noin
neljännes puiston pinta-alasta on ennallistettua suota. Pirkanmaalla on ennallistettu soita myös
suojelualueiden ulkopuolella lähinnä riekon elinympäristöjen parantamiseksi.
Ennallistamisesta saatava ekologinen hyöty on suurin arvokkaimpien soiden ja lajiesiintymien lähistöllä.